perjantai 18. lokakuuta 2013
blood buzz
F: Liisan kanssa uskaltauduttiin eilen pirteään syysilmaan kuvailemaan. Metsä oli aivan kullankeltainen ruskasta, kaikki syksyn värit ovat aivan uskomattomia! Ai että kun rakastan tätä vuodenaikaa.
Unije
F: Roosan patistamana sain vihdoin ja viimein seulottua loput lomakuvani.
Kuvat ovat pääosin Unije saarelta, joka oli todellinen paratiisi! Päivittäin keräsin pihalta tuoreita viikunoita suuri kissalauma perässäni. Misut makoilivat ympäri saarta milloin missäkin kehräten ja kiehnäten.
Vaelsimme korkeilla vuorilla ja uimme meduusojen seassa. Ranta oli täynnä valkoisia meren silottamia kiviä ja vesi turkoosinsinistä. Keräilin rannalla simpukoita ja valokuvasin paikkoja. Paikalliset ottivat minut tuttavallisesti koteihinsa ja kertoivat kernaasti elämäntavoistaan. Viimeisenä iltana oli haikeaa jättää jäähyvästejä.

torstai 17. lokakuuta 2013
Days in Tallin
R: Lähdettiin maanantaina Saskian kanssa Tallinnaan. Asuttiin Vanhassa Kaupungissa, missä kaikki kujat ja puut oli ihanan värikkäitä! Nukuttiin oikeasti maailman ihanimmassa ja pehmeimmässä sängyssä, kävin kasvohoidossa, juostiin keskustasta Tallinnan lentokentälle Saskian isää vastaan, juotiin paljon jääteetä, katottiin leffoja ja syötiin paljon suklaata + oikeeta ruokaakiin.
Oli aivan mahti matka, vaikkei kauas lähdettykkään (niinkuin instagrammin mukaan kaikki muut lähti, nyhh).
See you later alligators!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)